Ensimmäinen Madridin aamupalani:

Lasillinen mango mehua, mukillinen kamomilla teetä, sekä leipää ja tomaattipureeta 

(ilmeisesti kutsutaan pan tumacaksi). 

Mukava TripAdvisorissa suositeltu kahvila:

Cafe Green Bakery 

(Calle de Meléndez Valdés) 

Uudet lenkkarit El Corte Inglésin alennusmyynistä.

El Corte Inglés on vähän kuin Stocka. 

Oltiin menossa kattoo kämppää, kunnes kämpän omistaja soitti meille juuri, kun oltiin parin sadan metrin päässä, että kämppä meni jo. Täytyi keksiä muuta tekemistä, koska olishan se ollut tyhmää käyttää metromatka turhaan. Mentiin siis shoppaamaan.

Kämpän metsästys 

Käveltiin varmaan yli 10 kilometriä tuona maanantaina, kun etittiin kämppää. Ensimmäinen jaettu kämppä, mitä käytiin kattomassa oli aika vanha. Eikä kauhean hyvässä kunnossa. Asunnon omistaja asui siellä myös ja kokemus käydä siinä kämpässä oli aika kammottava. Asunto hais tupakalle, koska he polttivat siellä. Täti esitteli asuntoa, joka sijaitsi siis aivan 5 minuutin päästä työpaikaltani ja Adrianin koulusta. Kun oltiin kierretty, sisään asuntoon tuli myös mies. Joka oli ilmeisesti omistajatädin miesystävä tai jotain. Kello oli silloin noin 12 maanantaiaamupäivällä. Mies tuli tervehtimään (pussasi molemmille poskille) ja hän haiskahti hiukan viinalle. Siinä vaiheessa miulla tuli olo, et hmm. Mikä päivä tänää on ja paljon kello oikein on? Pieni epäilys, että en halua muuttaa tänne. Silittelin siinä sitten omistajan pikkuista koiraa, kun se mies selitteli Adrianille jotain. Mies kysyy, että onko koira miun, mutta en ymmärtäny kysymystä. Kysyn espanjaksi että anteeksi? Ja mies kysyy uudestaan onko koira minun. Oon ihan hämmentynyt, koska sen naisen koirahan se on. Kokoajan ollut. Omistaja sanoo sitten miehelle, että se on hänen. Lähdettiin ja sanottiin, että mietitään asiaa. 

Iski pieni epätoivo, ja päätettiin mennä etsimään lisää kämppiä. Valittiin italialainen Napoli Centrale (Calle Galileo 12), koska siellä oli langaton netti. Lisäksi siellä oli todella hyvät italialaiset ruuat! Todella herkulliset. Saatiin pari asuntotarkkailua lisää samalle päivälle, Ja lähettiinki aika kiireellä seuraavaan.

Aurinko paisto sen verran lämpimästi, että joutu ottamaan takin pois. Tässä kuvassa, oltiin just kävelty tosi kammottavan sillan yli, ja käyty kattomassa jotain ihan luksuskämppää, missä oli vartionti 24 h ja talo sisäpuolelta marmoria. Jaettu kämppä, mihin sisältyi myös siivous. 8. kerros ja näki varmaan koko Madridin. Lähellä jokea, hyvät lenkkeilymahollisuudet, palvelut vieressä, oma kylpyhuone ja netti. Hinta oli 700 euroo kuussa, mut kävelymatka ei ollut mikään maailman lyhin. Joten haluttiin nähhä vielä seuraavat maholliset kämpät. 

Käveltiin varmaan yhteensä yli 10 kilometriä (unohtui laittaa sportstracker päälle) koko päivän aikana. Viimeinen asunto, jota tultiin kattoo on tää, missä myö nyt asutaan. 15 minuutin matka töihin/kouluun kävellen, 5 kämppistä. Asunnossa on siis 6 makuuhuonetta, keittiö, olohuone, 3 kylpyhuonetta (sis. wc) ja 1 wc. Meiän huoneessa sänky pari laatikostoo, lipasto, vaatekaapit, kirjotuspöytä ja tuoli. Kämppikset on tosi mukavia, mutta ne on lähdössä kaikki kohta pois, koska heiltä loppuu lukukausi. Yks Chilestä, yks Alankomaista, yks Sveitsistä ja oiskohan yks itävallasta ja yks Saksasta. Tänään olis kuulma tiedossa juustofondueta. Toivottavasti miullekin maistuu.

¡Hasta luego!

Ensimmäinen viikonloppu, kuinka olinkaan odottanut

Ootin ihan sairaasti ekaa vapaata viikonloppua, stressitöntä aikaa, kun voisi mennä kävelylle Madridin kaduille ja eksyä siellä ihanaan kuppilaan ja juoda paikallista kaljaa ja napostella tapaksia. Mutta ei. Kun asiat ei nyt aina mene noin ihanasti. 

Se alkoi oikeastaan jo keskiviikkona, Maha meni sekaisin, Torstaina menin töihin, mutta jouduin kieltäytymään pomojen kutsusta kaljalle mahakivun takia. Apteekin kautta kotiin.

Petiin vaan ja peiton alle. Huikeeta. Kuumekin nousi. Uni maistui, ruoka ei. Perjantaina en mennyt töihin, sillä kuume ja kipuilu jatkuivat. Lauantaina päivystykseen. Sunnuntaina lääkäriin uudestaan.

Kolmea lääkettä ja paljon unta. 24h nestedieetti, jonka jälkeen vähitellen sitten normaalia ruokaa..tai no keittoa..mukaan ruokavalioon. Taikajuomana määrättiin Aquariusta juotavaksi. Urheilujuomaa siis. A prodcut by the Coca Cola Company oikein!

Miut laitettiin siis kaks kertaa tiputukseen päivystyksessä ja sitten sunnuntaina lääkärissä uudestaan. Sunnuntaina lääkäri sanoi, että kaikki arvot ovat kohdillaan, joten huokasin helpotuksesta ja sisäistin, että nyt oon varmaan parantumassa. Tänään on tiistai ja voin jo ihan hyvin, Nyt täytyy vaan alkaa syömään enää normaalisti.

Seuraavaa viikonloppua odotellen.

Seikkailun alku

Alku lyhyesti. Lento meni hyvin, vaikka kesken lentoa Berliinistä Madridiin lentoemännät kuuluttelivat löytyykö koneesta joku lääkäri. Kai se apua kaipaava sitten selvis kans Madridiin. Päästiin perille guesthouseen, jossa saatiin ensimmäinen kulttuurishokkikokemus. Pyydettiin josko voitaisiin perua 4 varatusta yöstä kaksi. Oltiin siis tajuttu ettei siellä oo keittiötä, eli se ei ollut hostelli vaan guesthouse. Ulkona syöminen maksaa kuitenki aika paljon enemmän kuin itse tehty. No mistä se kulttuurishokki sitten tuli? Guesthousen emännältä tuli aikamoinen saarna siitä, että täytyy tehdä vakavia päätöksiä elämässä sekä se, että hänellä on lapset elätettävänä. Sanottiin kyllä, että voidaan olla sitten kaikki yöt, jos ei voi perua. Saatiin ne sitten peruttua.

Eihän siinä sitten. Seuraavat kaksi yötä varattiin AirBnb:n kautta, joka oli miulle uus kokemus. Kämppiä metsästettiin tietokoneiden äärellä..

Jatkanki sitten myöhemmin, nyt katotaan kämppisten kaa leffaa! :)

P.S. Saatiin siis kämppä :)

Viimeinen työpäivä

Tänään oli sitten viimonen työpäivä ennen lähtöä. Työkaveri kysyi lähtiessäni töistä, onko tyhjä olo. Totesin siihen suoraan sen, mitä ajattelin. Että eipä oikeastaan, kohtahan on jo kesä ja oon takasin täällä. Viimeinen työpäivä sujui aika nuhaisena, mutta aika hyvin, sillä sain hyvin lisämyyntiä aikaiseksi ja jopa tipin laukkujen roudailusta. Sehän lämmitti mieltä. Mutta se mikä lämmitti vielä enemmän oli se, miten ihanasti kaikki toivottivat onnea matkaan ja sain huimasti haleja.
Ihmisiä, jotka välittää.

Kävellessäni sitten junalle aloin miettimään, että niin. Nyt se lähtö alkaa kai olla aika lähellä. Siinä vaiheessa iski se tyhjä olo. Hyppäys tuntemattomaan edessä.

Tai, no, ei nyt niin tuntemattomaan edes..

Oonhan mie ollu vaihdossa Ecuadorissa (sepäs se jos joku oli hyppäys tuntemattomaan), ja osaanhan mie puhua espanjaa, ja onhan kyseessä vaan 6 kk (eikä 10 kk niin ku Ecuadorissa), ja lähteehän miun poikaystävä mukaan, ja onhan Internet olemassa, minkä avulla on helppo olla yhteydessä.

Mutta kyllä, kyllä se jostain syystä silti tuntuu aika isolta hypyltä tuntemattomaan. Kai tämäkin mahdollisuus on osittain omalta mukavuusalueelta poistumista. Melkein pakostikin tässä on hiukan epävarma olo siitä, onko uusi työpaikka yhtä ihana kuin nykyinen, ja saako kavereita, ja meneekö kaikki hyvin. Ainii! Ja kämppääkää ei oo vielä.

Taidan pitää mielessä kuitenkin sen, mitä äiti toistaa aika usein miulle:

"Asioilla on tapana järjestyä."